tiistai 24. tammikuuta 2017

Tässä blogikirjoitus Neljä Veljestä-blogista ja testaajasta,joka ei halua ottaa PUPU-housuja pois!

Kaupallinen yhteistyö Anne Linnonmaa Ecobabyn kanssa.
Sain marraskuun puolella tarjouksen ryhtyä yhteistyöhön Anne Linnomaa Ecobabyn kanssa yhtä vapaavalintaista tuotetta vastaan ja meille valikoitui testiin PUPU-housut navy värisenä. Syy miksi halusin tähän yhteistyöhön lähteä oli se, ettei lastenvaatteet voi mielestäni ikinä olla liian laadukkaita mutta sen sijaan huonolaatuisia lastenvaatteita näkee nykyisin liiankin paljon. Ecobabyn vaatteet ovat 100% orgaanisesta puuvillasta valmistettuja ja niissä on käytetty myrkyttömiä värejä. Meillä varsinkin Niilon iho on ollut talvisin suhteellisen herkkä, en tiedä johtuuko herkkyys pakkasallergiasta vaiko jostain ihan muusta mutta osa vaatteista aiheuttaa Niilolle ilkeän näköistä sekä kutisevaa ihottumaa. Mitään varsinaista yhdistävää tekijää en ole näille tällaisille vaatteille keksinyt, mutta enemmän kuin mielelläni otin meille testiin nämä housut.
Kooksi valikoitui malliston suurin koko, eli 100/110. Näissä kaikissa Ecobabyn vaatteissa on kokomitoituksena tuplakoot ja hieman arvuuttelin, että olisiko koko Niilolle sopiva vai ottaisinko Leevin kokoiset housut mutta päätin mennä riskillä ja valita housut isoimmassa koossa. Paketin saavuttua katsoin ensin, että näyttääpä housut kamalan pieniltä kokoisikseen mutta lähes samalla sekunnilla tajusin, että kyseiset housuthan joustavat hyvin paljon. Housut sovitukseen ja ne olivat juuri sopivat. Mikä kumminkin kaikkein tärkeintä, Niilo rakastui uusiin housuihinsa heti ensi sovituksella eikä poika meinannut millään antaa housuja pesuun. Eikä muuten meinaa vieläkään vaan Niilo kulkisi mielellään samoissa housuissa päivästä toiseen ilman yhtään pesua välissä. Kun sitten lopulta saan housut huijattua pesuun niin samat housut kaivetaan joka käänteessä ensimmäisten joukossa housulaatikosta. 
PUPU-housuja löytyy viidessä eri värissä ja tosiaan samassa kolmessa eri koossa (60/70, 80/90, 100/110) kuin muitakin Ecobabyn vaatteita. Lisäksi ehdottomasti plussaa vaatteet saavat siitä, että ne kestävät kuivausrummun! Nykyisin yllättävän harva vaate nimittäin kestää kuivausrumpua ja minun on myönnettävä, että olen sen verran laiska ja kiireinen pyykin pesijä, että meillä kyllä kulkee jokainen vaate kuivausrummun kautta kaappiin. Siitä lähtien kun housut saimme, on ne käyneet jo useamman kerran per viikko pesussa sekä kuivausrummussa eikä housuissa ole minkäänlaista käytönjälkeä vieläkään. Ei siis edes pientä nukkaantumista. Koirankarvoja nuo housut keräävät itseensä kovin ahkerasti mutta mitäpä muutakaan voisi odottaa kun koiratalouteen tuo tummat housut ja koirasta irtoaa vaaleita karvoja.
Tämä koko kirjoitus kuulostaa varmaan pelkältä ylistämiseltä mutta mitäpä sille voi etten ole vielä keksinyt näistä housuista mitään negatiivista sanottavaa. Lisäksi, vaikka housut alkuun näyttivätkin todella tiukoilta niin nyt housut ovat juuri sopivan löysät. Resori vyötäröllä ei paina yhtään ja Niilo pääsee kirmaamaan pitkin asuntoa ilman, että housut olisivat liian tiukat ja hidastaisivat menoa. Ei meinannut poika maltaa pysähtyä kuvien ottamisen ajaksikaan vaan Niilon sai lahjoa lastenohjelmilla pysymään edes pienen hetken paikallaan.
Palataan vielä joulutunnelmiin. Suloinen pikkumies HAUVA-neuleessaan

Pehmeää pukinkontista: Ecobaby

Yhteistyössä Mammalandia ja Ecobaby

Taapero sai tänä vuonna yhden etukäteisjoululahjan, jonka esittelen näin joulun jälkitunnelmissa. Meillä ei ole muutenkaan ollut kiire siivota joulua pois, vaan tonttukoristeet ja joulukuusi komeilevat edelleen paikoillaan.Tämän postauksen kuvissa palataan aatonaattoon, jolloin taapero oli kuusen koristelupuuhissa yllään Anne Linnonmaan Ecobaby-malliston neulepusero, jonka saimme Mammalandian järjestämän yhteistyön kautta. 

Ecobaby on suomalainen yritys, joka valmistaa myrkyttömiä lastenneuleita orgaanisesta puuvillasta. Meille kotiutui malliston kietaisumallinen Hauva-resoripusero laivastonsinisenä, joka on ihanan pehmoinen ja lämmin paita tähän vuodenaikaan tai vaikka joulunviettoon. Selailin Ecobabyn verkkokaupan tarjontaa joulun alla, ja pehmoiset neuleet toivat vahvasti mieleen juuri joulun. Kietaisumallisessa Hauva-puserossa on väljä kaula-aukko, jonka ansiosta se on helppo pukea lapselle. Puuvilla ei kutita, joten paitaa voi käyttää paljaan ihon päällä, tai sitten pukea alle vaikka bodyn. Neulos on ihanan paksua ja pehmeää, ja etuosan kietaisukappale on kaksikertaista kangasta, joten lämmin tämä myös on. Pusero lämmittääkin hyvin vaikka välikerroksena ulkohaalarin alla. Ecobabyn vaatteet kestävät jopa 60 asteen pesun ja ne on valmistettu EU:n alueella.


Ecobabyn mallistoon kuuluu neulepaitojen lisäksi vetoketjullisia tai napillisia neulejakkuja, neulehousuja ja -pipoja koossa 60−110cm, myös värivaihtoehoja on useita. Neuleet ovat kaksoiskokoa, joita ainakin kietaisupuseron kohdalla luonnehtisin aika pieneksi mitoitukseltaan (etenkin pituudeltaan). Taapero on puolitoistavuotiasneuvolakäynnin mukaan reilu 82 senttinen ja koko 80/90 on Hauva-resoripuserosta juuri nyt sopiva, mutta ei ollenkaan reilu. Jos siis yhtään arvotte eri kokonumeroiden välillä, niin suosittelen rohkeasti valitsemaan isomman koon.

Vaikka joulu jo menikin, on laadukkaita vaatteita kiva antaa muulloinkin lahjaksi; miksei ilahduttaisi vaikka omaa kummilastaan tai vastasyntyneen vauvan perhettä pehmoisella paketilla? Itse tosin aion pitää Ecobabyn joulunpunaiset neuleet mielessä nimenomaan tulevia jouluja ajatellen − jos vaikka taapero saisi jonakin vuonna vuorostaan punaisen jouluneuleen. Tuo joulukuusi on muuten vastoin odouksiani saanutseisoa olohuoneen nurkassa aika rauhassa. Ensimmäisinä päivinä taaperon piti käydä välillä kokeilemassa koristeita ja varsinkin pallot ovat kiinnostaneet kovasti, mutta kun asiaa on selitetty, ei koristeita ole käyty kovin paljon nykimässä. Kiellotkin menevät siis toisinaan perille tämänikäisille! ;D Kuusi varisee siihen malliin, että minun puolestani se joutaisi viimeistään huomenna pihalle, mutta katsotaan mitä talon miesväki siihen tuumaa...


Ecobabyn vaatteita voi tilata heidän verkkokaupastaan tai bongailla niitä jälleenmyyjiltä, kuten Kankurin tuvasta Helsingissä. Seuraa Ecobabyn tuoreimpia uutisia Facebookissa, ja kurkkaa samalla Mammalandian Facebook-sivuille.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Taitavat blogi-äidit

Näitä blogeja kannattaa seurata jatkossakin!


Olen aloittanut yhtesityön taitavien nuorien äitien kanssa, jotka pitävät omia blogejaan. He testaavat Ecobaby-tuotteita samalla ja antavat kehitysvinkkejä myös. Ja hauskaa kuinka tulee mieleen ajat, jolloin Sebastian oli taapero.


Yhteistyö järjestyi Mammalandian kautta, hauskaa että nuoret äidit tekevät tällaisia juttuja.

LottaK / äidin kasvatusblogi

Lotta on erittäin hyvä kirjoittaja ja kuvaaja.

Joulukorttikuvaus

Postaus sisältää Mammalandian kautta Ecobabyltä saadun neuletakin.
Joku muistaa varmasti miten viime vuonna otettiin joulukorttikuvia ison mahani kanssa. Lähetimme läheisimmille kortin, jota koristi tämä kuva.
Muistan vielä miten hauskaa ja samalla raivostuttavaa oli ottaa kuvia omalla kameralla kotona itselaukaisevalla. Suuren vatsan kanssa oli vaikeaa ehtiä kuvaan ja vielä asetella itsensä niin että näyttää hyvältä. Kuvat kuitenkin onnistuivat odotusten mukaisesti ja olen aika innoissani näistä edelleen! Vaikkei valkeaa joulua sitten tullutkaan. Onneksi en toivottanut onnellista joulua, jos sekin olisi mennyt päinvastoin.

Tänään joulukalenterin luukusta paljastui joulukorttikuvaus, mikä oli ainakin Viljan mieleen kovasti tämäkin. Päätimme Henrin kanssa lähettää tänä vuonna kuvan vain lapsista. Muutaman ensimmäisen koekuvan jälkeen mietin jo etten enää ikinä päätä kuvata lapsia itse mihinkään tällaiseen jonka todella haluan onnistuvan. Kaksi lasta on jo haastavaa saada katsomaan samaan aikaan samaan suuntaan ja olemaan liikkumatta. Etenkin tuo pieni mittarimato, joka mönkii ja kiipeää ihan joka paikkaan. 

Tänäkään vuonna en paljasta vielä tässä vaiheessa minkä kuvan valitsin korttiin, mutta saatte nähdä muutamia harjoitusotoksia päivältä.


Kuvassa Viljalla on päällään äitini tuoma pikkusiskoni vanha tonttumekko, Noshin ribbipuseron ja sukkahousujen kanssa. Mikaelilla taas Viljan tonttulakin lisäksi Ecobabyltä saatu navyn värinen neuletakki

Sain tosiaan Ecobabyltä testiin luomupuuvillaisen (GOTS-sertifioitu luomupuuvilla) neuletakin. Tuote on kaunis ja tarpeeksi yksinkertainen. En pidä riemunkirjavista neuleista ollenkaan. Omamme on kokoa 80/90 ja sen lisäksi kokoja on myös 60/70 ja 100/110. Kaksoiskoot menevät kauan, kuten kuvistakin näkee. Mikaelilla jouduin käärimään hihoja ja muuallakin on väljyyttä, muttei neule silti näytä liian suurelta, vaan juuri mukavalta. Veikkaan että 60/70 kokoinenkin olisi mennyt, mutta olisi jäänyt liian nopeasti pieneksi. Onhan Mikael jo yli 70cm pitkäkin (ties vaikka jo 80). 

Neuleet ovat konepestäviä (kestävät jopa 60 asteen pesun), sekä rumpukuivattavia, sekä ne ovat markkinoiden ainoat oikeasti myrkyttömät lastenneuleet. Tämä myöskin loistava joululahjavinkki! Neuleet kestävät lapselta toiselle ja tuntuvat aivan ihanalta! Tämä on ehdottomasti yksi lempparilastenvaatteistani ♥ Haluaisin myös Viljalle samanlaisen, mutten usko että 100/110 mahtuisi enää, ainakaan kauan.


Mitä mieltä olet? Miten me onnistuttiin joulukorttikuvissa ihan vain kotisohvalla?
Koska omistan suht hyvän kameran, en henkilökohtaisesti raaski maksaa jokaisesta kuvauksesta ulkopuoliselle kuvaajalle. Siksi pyrinkin hoitamaan mm. nämä joulukorttikuvaukset itse.