tiistai 30. elokuuta 2016

Syksyn trendivärit: lama-harmaata ja murheen mustaa - taas kerran..

Väreillä on paljon suurempi merkitys  kokonaistaloudellisesti kuin yleensä oivalletaan.

On helppo päätellä, että nousukausi ei ainakaan ihan heti ole ovella. Tämän alkusyksyn kauppatarjontaa katsomalla voi vain taas kerran todeta ettei epävarmoina taloudellisina aikoina oteta muotiväreiksi kuin harmaata ja mustaa - ja niiden yhdistelmiä. 

Olen toiminut suunnittelijana todella pitkään ,enkä pysty edes laskemaan kuinka monta musta-harmaata syksyä olen joutunut tekemään. Huonona taloudellisena aikana riskejä koetetaan minimoida joka portaassa, valmistuksesta kauppaan.
Onneksi nyt lastenmalliston kanssa ei tarvitse samalla tavalla trendilehtiä selailla. Uskon lastenvaatteissakin laatuun ja pitkäikäisyyteen, sekä kierrätykseen.  Eipä silti en minä naisten mallistoonkaan koskaan paljoa harmaata laittanut. En koskaan tehnyt sesongin värikarttaa minkään trendioppaan pohjalta suoraan. Mutta oli tiedettävä mitä muut mallistot tulevat tarjoamaan, koska vähittäiskaupoissa myytiin neuleisiin sopivia kangastuotteita.
Kannattaa miettiä sopiiko oikeasti harmaaseen syksysäähän ja harmaaseen naamaan vielä harmaat vaatteet! Naamaan tulee parikymmentä lisävuotta heittämällä lisää.

Musta taas on niin hyvä yhdisteväri kaikkeen että sitä on mahdotonta ylittää.Ja jos musta tuote on värjätty hyvän päällemenoprosentin omaavilla väreillä ettei se pesussa haalistu niin musta vaate tulee tiensä päähän vasta kun se joskus vuosien kuluttua hajoaa.

Aloitin ensimmäisenä suunnittelijana Suomessa irtioton muotiväreistä. Valmistumiseni aikaan kaikkien värien piti kaupassa aina muuttua joka sesongissa.
Tämä basic-väriajatteluni oli tärkeä osa naisten mallistoani heti 1991, alusta alkaen. Ja itse asiassa keksin sen jo 15- vuotiaana, kun olin jouluapulaisena Tapiolan Kestilässä. Minua ihmetytti kuinka samojen mallistojen tietyt värit, esim. navy-sininen, vaihtuivat vain huvin vuoksi, jotta muka myytäisiin enemmän. Koska oma taustani taas oli hyvin tiukkarahainen, en voinut ymmärtää miksi vanhoihin ostettuihin tuotteisiin ei saisi uusia osia samasta värisävystä.
Tämä mieliajatukseni oli myös mukana kaikissa mallistoissa, joita muille yrityksille suunnittelin, mutta aina törmäsin vastustukseen. Varsinkin miesmyyntimiehet olivat sitä mieltä, että naiset haluavat aina uutta!

Päätin jo silloin, että joskus omassa mallistossani pidän aina mukana mielivärini mustan, punaisen ja valkoisen sekä sen pakollisen navy-sinisen , ja muut sävyt voivat muuttua.Ekologista designia on tuotteiden pitkä elinkaari.
Siksi toin mallistooni heti alusta  basic-värit ja myös tietyt basic-tuotteet, jotka eivät tekemällä parane. Epäkurantin osuus tippui kauppiaiden varastossa,koska näitä tuotteita ja värejä ei koskaan tarvinnut myydä alennuksella. Hyvänä esimerkkinä pitkä resorihameeni, joka oli yli kymmenen vuotta tuotannossa yhtä mittaa.
Mallistot joissa kaikki värit ja kaikki mallit muuttuvat koko ajan, ovat sesongin lopussa suurelta osin alennusmyynnissä. Valtavaa materiaali- ja rahavirtojen hukkakäyttöä, tuhlausta yksinkertaisesti! Lopulta nämä alennetut epäkurantit tuotteet päätyvät kolmansiin maihin tavalla tai toisella niiden omaa tekstiiliperinnettä ja -tuotantoa  tuhoamaan.

Olen hyvin iloinen siitä, että ensimmäisenä alalle tuomani kestävän kehityksen ajatukset  ovat nykyisin saaneet niin suuren suosion. Eiväthän firmat tietenkään minun panostani muista tai tiedä, vaan  kuten metsäteollisuudessa, muutos vie aikaa ja joku on aina pioneeri.
Esim. viime aikoina esille tulleet kierrätyspisteet merkkimyymälöihin olivat minun suunnitelmissani jo 15 v sitten, mutta silloin en pystynyt saamaan muita vähittäiskauppiaita ajatukseni taakse eikä oma kauppaketju ollut siihen tarpeeksi suuri.

Olisinpa iloinen, jos tästä muotiväriajattelusta vihdoinkin päästäisiin kokonaan eroon!

Jokaisella naisella on oma luonteeseensa sopiva värimaailma,jota pitää oppia kuuntelemaan. Toisissa väreissä vain yksinkertaisesti tuntuu ja näyttää paremmalta.



Kuvia kymmenen vuoden takaa  Anne Linnonmaa-ecological fashion- mallistosta (kuriositeettina mainittakoon että kakkoskuvan sukkahousut on ostettu Lontoosta 1978, vieläkin ehjät).

Järkevän naisen vaatekaappi koostuu tietystä omasta perusyhdisteväristä, esim. mustasta, ja siihen sopivista muutamista muista väreistä. On ihan turhaa ostella koko värikartan leveydeltä tuotteita, ei niitä koskaan tule käytetyksi. Osa naisista yhdistää siniseen muuta värit ja sitten on vielä ne beige-ruskean käyttäjät. Kun tekee kaupallista isoa mallistoa on huolehdittava siitä, etä jokaiselle ryhmälle löytyy oma värimaailmansa. Ja tietenkin sitten vielä on otettava huomioon maakohtaiset miel-tymykset, esim. Hollanti ainoana haluaa aina royal-sinistä ja oranssia.

Muotimessuilla on ollut aina ilmiönä "hautajaismeininki" , mustaa ja mustaa ja piristeenä ripaus valkoista ja harmaata. Mutta se on melko helppoa ymmärtää, koska jos aamusta iltaan tekee töitä värien kanssa, helposti kiintyy siihen mustaan.